perjantai 24. tammikuuta 2014

Tulevaisuuden maaseutu on edelleen houkuttava


Työ- ja elinkeinoministeriön maaseutubarometrin mukaan suomalaiset näkevät maaseudun tulevaisuuden valoisana. Maaseutu on dynaaminen alue, jossa on mahdollisuus kehittää uudenlaisia palveluja ja elinkeinoja, ja yhdistää näihin luonnon rauhasta nauttiminen ja muita hyvän elämän aineksia.

Maaseudulla on tärkeä rooli suomalaisten elämässä nyt ja tulevaisuudessa. Maaseudulla nähdään olevan potentiaalia monien nykyisten ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittymiseen. Erityisesti uusiutuvan energiantuotannon, lähiruoan ja siihen liittyvien palvelujen sekä
elämys- ja virkistyspalvelujen mahdollisuuksien nähdään paranevan voimakkaasti. Maaseutua pidetään hyvänä toimintaympäristönä myös innovatiiviselle yrittäjyydelle. Suomalaisten mielikuva maaseudusta on erittäin myönteinen. Maaseutuun liitetään vahvasti luonto, aitous ja hyvä elämä. Myös ympäristöystävällinen elämäntapa liitetään maaseutuun.

Maaseutukatsaus 2014 ennakoi, että maaseutualueilla tuotetaan jatkossa yhä enemmän esimerkiksi matkailuun, biotalouteen, energian tuotantoon ja kaivosteollisuuteen liittyviä tuotteita ja palveluita. Ne myös tuovat maaseudulle lisää työpaikkoja. Yksityisiin palveluihin ja jalostukseen syntyy uusia yrityksiä.

Palvelujen tuotantoon maaseudulla tarvitaan uusia ratkaisuja

Etäisyydet julkisten palvelujen toimipisteisiin ja muihin palveluihin ovat maaseudulla pidentyneet. Tulevaisuuden näkymänä on, että omaehtoisesta palveluiden järjestämisestä sekä sähköisistä palveluista saadaan uusia ratkaisuja koettuihin ongelmiin.

Katsauksessa ennakoidaan, että maaseudun paikallisyhdistykset huolehtivat muun muassa kimppakyytien ja yhteiskuljetusten järjestämisestä. Omaehtoiseen palvelujen järjestämiseen syntyy osuuskuntia ja yrityksiä. Palveluvalikoimassa yleistyvät hybridi-palvelut, jolloin osa palveluihin liittyvistä toimista hoidetaan kasvokkain ja osa verkon kautta sähköisinä palveluina. Palveluja tuotetaan yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä.

Maaseutuasuminen houkuttaa, mutta samaan aikaan maaseudun väkiluku on vähentynyt
Maaseutuasuminen nähdään houkuttelevana ja sille on kysyntää. Joka kolmas barometrin vastaaja haluaisi asua vakituisesti maaseudulla, mutta tällä hetkellä se toteutuu vain viidenneksellä. Samaan aikaan maaseudulla asuva väestö on kuitenkin vähentynyt. Maaseutukatsauksessa ennakoidaan, että maaseutualueet muuttuvat entistä enemmän ”asumisen maaseuduksi” eli suurin osa maaseudulla asuvista käy muualla töissä. Erityisesti kaupunkien kehysalueilla ja muilla kaupunkien lähellä sijaitsevilla maaseutualueilla tämä kehitys korostuu.

Maaseutukatsaus on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

tiistai 7. tammikuuta 2014

Uusi vuosi alkaa koulutuksilla


Elinvoimaa Joutsaan -kehittämishanke kouluttaa:

JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS (32 h)
11.-12.1. ja 25.-26.1.2014 klo 9-16
Kaikille avoin koulutus järjestetään Joutsan Nuorisoseurantalolla (Jousitie 27). Koulutus sisältää teorian lisäksi käytännön harjoituksia sekä loppukokeen. Kurssin hyväksytysti suorittanut henkilö voi hakea järjestyksenvalvojaksi hyväksymistä kotipaikkakuntansa poliisilta.
Osallistumismaksu 50€/hlö. Ilmoittautumiset 9.1. mennessä tiia.rantanen@joutsa.fi tai 040 554 6759.

TAPAHTUMAN SUUNNITTELUN ABC YHDISTYKSILLE
21.1.2014 klo 17.30-20.30 kunnan valtuustosalissa (Länsitie 7, 2. krs)
Koulutusillan aikana käydään läpi tapahtuman järjestämiseen liittyvää suunnittelua, markkinointia ja viestintää, järjestämisen organisointia sekä turvallisuuteen liittyviä asioita.
Koulutus on yhdistyksissä toimiville maksuton.  Ilmoittautumiset 14.1.2014 mennessä tiia.rantanen@joutsa.fi tai 040 554 6759.

TEE OMAT NETTISIVUT YHDISTYKSELLE
15.2.2014 Joutsa klo 10-15.30
Koulutuksessa tehdään yhdistykselle oman verkkosivut Google Sites – palvelun avulla.
Koulutuksen osallistujamäärä on rajattu 10 henkilöön, osallistujilta edellytetään internetin ja tietokoneen käytön perustuntemusta. Koulutus on yhdistyksissä toimiville maksuton. Ilmoittautumiset 23.1.2014 mennessä tiia.rantanen@joutsa.fi tai 040 554 6759.

Lisätiedot koulutuksista kunnan tapahtumakalenterista: www.joutsa.fi
Tervetuloa koulutuksiin!