perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pynnölän laituri kunnostettiin talkoovoimin

Pynnölässä Uimaniemen kylässä ahkerat talkoolaiset ovat kunnostaneet uimapaikan laiturin. Torstaina 28.6. rannalla vietettiin uuden laiturin harjakaisia. Vesikuuro pääsi yllättämään, mutta eikös sitä sanota, että kyllä kesä kastelemansa kuivaa. (kuvat:Tiina Seppälä)




maanantai 25. kesäkuuta 2012

Elinvoimaa yhteistoiminnasta


Vapaa-ajanasukaskyselyssä tiedusteltiin ostopalveluiden lisäksi mielipidettä kunnan kehittämiseen ja elinvoimaisuuden säilyttämiseen. Vastaajien mukaan Joutsan elinvoimaisuutta voitaisiin lisätä ottamalla kesäasukkaat mukaan kunnan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Virkistys- ja luontoarvot ovat monille vapaa-ajanasukkaille kaikkein tärkeimpiä, ja vesien ja kalastusmahdollisuuksien säilyminen tulisi jatkossakin turvata. Elinvoimaisessa kunnassa on vastaajien mukaan sekä teollisuutta että laadukkaita kulttuuripalveluja. Kunnan on tärkeää myös varmistaa hyvät tietoliikenneyhteydet joka puolelle kuntaa ja muistaa markkinoida hyvää paikkakuntaa ja sen palveluja.

Vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajanasukkaiden yhteistoimintaa voitaisiin vastanneiden mielestä edistää yhteisillä tapahtumilla ja yhteisillä teemallisilla keskusteluilla pari kertaa vuodessa. Myös kesäasukkaiden yhteyshenkilöä toivottaisiin Joutsan katukuvaan ja yhteydenpitoa esimerkiksi sähköisin välinein. Aloitelaatikoilla ja ideariihillä voisi niilläkin olla paikkansa kunnan kehittämisajatusten keräämisessä. Kiitosta kunnan kehittämiseen liittyen tulee talviuimareiden saunasta ja avannosta sekä Oravakiveen vievästä ladusta. Myös kulttuuritarjonnan kehittymistä Haihatuksen laajenemisen myötä kiitellään.

Yhteydenpidon osalta kunnassa pyritään vastaamaan entistä paremmin myös vapaa-ajanasukkaiden toiveisiin. Ensimmäinen askel on otettu perustamalla Facebookiin oma sivu Joutsan vapaa-ajanasukkaille (www.facebook.com/joutsanvapaaajanasukkaat), ja muitakin suunnitelmia yhteydenpidon tiivistämiseksi on jo tehty.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Joutsassa tapahtuu

Joutsan kesään mahtuu monenlaista tapahtumaa ja paikkaa, joissa vierailla. Kesäkuun 9. päivänä vietettiin Haihatuksen avajaisia, josta muutamia kuvia alla.

16.6. avattiin Rutalahdessa uusi Letkakahvio, Röykkälän lammastilalla vietettiin avoimia ovia ja Wanhan Vartiamäen tilalla pääsi leipomaan emännän ruisleipäkurssilla leipää. Tunnelmia kuvin myös noista tapahtumista alla.



















Letkakahvio:

















Röykkälän lammastila:









Wanha Vartiamäki:





lauantai 9. kesäkuuta 2012

Leppoisaa tunnelmaa kesän toriavauksissa

Kesätorit pystytettiin 9.6. sekä Joutsan kirkonkylälle että Uimaniemeen.

Tunnelmia Joutsan torilta:












 



Joutsan Seudun lippikset olivat haluttua tavaraa..







  Uimaniemellä näytti kesätorin avajaisissa tältä:










Joutsan kirjaston nurkalta Aattoon ja Elliin johtavalla Kauppakujalla pidettiin lisäksi kirppistä:

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Vapaa-ajanasukkaat arvostavat luotettavia palveluita


Joutsassa vapaa-aikaansa viettävät hankkivat lomapaikkakunnaltaan päivittäistavarat, käyttävät rautakaupan palveluita ja käyvät mielellään Joutsan torilla. Erikoisliikkeetkin, kuten käsityöputiikit, suutari ja venehuolto kuuluvat kesäjoutsalaisten ostospaikkoihin. Tulos käy ilmi keväällä toteutetusta verkkokyselystä, jossa vapaa-ajanasukkailta kysyttiin Joutsan ostopalveluiden käytöstä ja alueen elinvoimaisuudesta.

Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoo tekevänsä ruokaostoksensa Joutsassa, sekä kaupoissa että torilla. Kunnostus- ja rakennustöitä varten myös rautakauppojen ovi käy tiuhaan. Lisäksi lomalaiset ostavat erilaisia palveluita, kuten tienaurausta, halkoja ja mökkitalkkaripalveluja. Vapaa-ajalla käydään myös kampaajalla, kahviloissa ja kulttuuririennoissa. Lisäksi lomalla tarvitaan urheiluvälineitä ja lukemista laiturinnokkaan. Palveluihin ollaan pääosin myös hyvin tyytyväisiä. Tärkeää on, että asiat toimivat niin kuin on luvattu.

Kehittämisehdotuksia kyselyyn vastanneet jakavat erityisesti ruokakaupoille. Paikallisia lähituotteita toivotaan hyllyihin lisää. Myös vihannestiskiin ja muihin tuoretuotteisiin, erityisesti lihaan toivottaisiin panostusta. Vapaa-ajanasukkaiden osalta kriittistä on myös ajoitus, sillä kun lomakuntaan saavutaan usein perjantaina illansuussa, eivät hyllyt saisi ammottaa tyhjyyttään. Veneillään kaupoille saapuvat arvostaisivat, jos venesatamaan saataisiin lisää vierasvenepaikkoja.

Joutsan palveluista saadaan tietoa pääsääntöisesti Joutsan Seudusta ja kunnan verkkosivuilta. Myös yritysluettelo ja puskaradio toimivat vapaa-ajanasukkaiden tiedonlähteenä. Kysyttäessä, mitkä ovat sellaisia arjen hoidettavia asioita, jotka voisit hoitaa kuntoon jo lomapaikkakunnallasi, mikäli sopiva palvelu olisi saatavissa, vastataan pankkiasiat, lahjatavaroiden hankinta, reseptien uusiminen sekä auton huolto ja katsastus.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Joutsan kesänavaus 9.6.

Kesäkausi avataan Joutsan torilla lauantaina 9.6. klo 8-
Joutsan kylien yhteisteltasta voit ostaa tuoretta leipää, leivonnaisia, myllytuotteita, käsitöitä tai kyläkirjoja. Lettukahvilaan voit istahtaa nauttimaan toritunnelmasta. Torilla mukana myös Joutsan viralliset saunottajat eli Löylyä elämään sekä paikkakunnan äänitorvi Joutsan Seutu.
Kirjaston kulmalta Aattoon ja Elliin johtavalle kauppakujalle nousee myös pop up kirppis, josta voi tehdä hyviä löytöjä.

Tervetuloa kaikki mukaan!