torstai 20. joulukuuta 2012

Sahti - osa 2

Rauhallisen kuumentamisen, hämmentämisen ja muhittelun jälkeen päästään kuurinan ääreen.



Tämän jälkeen vierre viilennetään ja pannaan rauhassa käymään. Ja sitten odotellaan sahdin valmistumista.

Kiehtovaa kansanperinnettä, joka elää edelleen!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Sahti - osa 1

Sahtiseudulla kun ollaan, pääsin syksyllä käymään ihan oikeassa sahti-workshopissa. Sahti kuuluu täällä myös jouluun ja monilla onkin sahti käymässä parhaillaan. Sahdin teko ei ole hätäisen hommaa, hiljaa keitellen ja hämmennellen siihen menee koko päivä. Näin se lähtee..




perjantai 23. marraskuuta 2012

Jouluretki Joutsaan

Toivotamme kaikki Jyväskylän suunnalta tervetulleeksi kädentaito- ja herkkupainotteiselle jouluretkelle Joutsaan  lauantaina 1.12.2012 klo 9-17. Päivän aikana saatte ihastella joutsalaista kädentaitoa, herkkuja ja kulttuuriakin. Käyntikohteina ovat mm. Leivonlinna, Karoliinan kahvimylly, Design Pylsy ja Mäkiahon juustola.
Joutsan keskustassa saatte tutustua vapaasti ostosmahdollisuuksiin, esimerkiksi Pikkupuoti Erja Raittisen myymälään, Tupalan Leivän tuotteisiin ja Joutsan käsityökeskukseen.

Jouluretki on kaikille avoin. Retken hinta on 10 euroa, jonka lisäksi kannattaa varautua kahvi- ja ruokailukuluihin – sekä totta kai runsaisiin tuliaisostoksiin!
Matkalle lähtö tapahtuu Jyväskylän Harjun kupeesta tilausajolaiturista klo 9, ja paluu samaan paikkaan noin klo 17.
Retken järjestävät Maalla-hanke yhdessä Elinvoimaa Joutsaan- hankkeen kanssa. Ilmoittaudu mukaan viimeistään maanantaina 26.11. Mari Hakkaraiselle, mari.hakkarainen@jamk.fi, 050 406 6057 tai sähköisellä lomakkeella.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Joutsa esiin nelostieltä

Elinvoimaa Joutsaan -hanke teettää Taidelaitos Haihatuksella ympäristötaiteeseen pohjautuvan maisemasuunnitelman nelostien varteen.

Suunnitelman tavoitteena on tuottaa tienvarsitaidetta ja parantaa Joutsan näkyvyyttä taiteen keinoin Nelostien koko 40 kilometrin mittaisella osuudella. Tienvarren taiteistamisella tähdätään myös Joutsan entistä parempaan paikantamiseen ja myönteisen muistijäljen luomiseen ohikulkijoille.

Suunnitelma vastaa myös kunnan yhtenäistämisen haasteeseen. Se tähtää taajamien ja kylien esiintuomiseen yksilöllisesti, mutta myös kuntaa yhtenäistäen. Jo suunnitteluvaiheessa kunnan asukkaat voivat kertoa toiveensa ja suunnitelma antaa mahdollisuuden myös yhteisölliseen toteuttamiseen. Ympäristötaiteen uskotaan lisäävän myös asukkaiden viihtyvyyttä.
Suunnitelma tehdään työryhmänä, johon kuuluu kuusi Haihatuksen toimintaan sitoutunutta ja ympäristötaiteeseen suuntautunutta ammattitaiteilijaa. Ryhmä suunnittelee ympäristötaidekokonaisuuden valitsemiensa taiteilijoiden ja paikallisen yhteisön toteutettavaksi.
Suunnittelutyöryhmä ottaa mielellään vastaan ehdotuksia ja ajatuksia tien taiteistamisesta, niitä voi lähettää esimerkiksi Haihatuksen kotisivuilla olevan lomakkeen kautta. Suunnittelutyön tulokset julkaistaan niiden valmistuttua ja joutsalaisilta toivotaan suunnitelman avointa ja vilkasta arviointia.
Tienvarren taiteen rahoittaminen ja toteuttaminen ovat myöhemmin erikseen päätettäviä asioita.

maanantai 12. marraskuuta 2012

torstai 8. marraskuuta 2012

Maaseutu Himoksella


Viime perjantaina vietettiin Jämsän Himoksella Keski-Suomen maaseutugaalaa. Gaalaan kokoontui noin 250 maaseudun toimijaa, kehittäjää ja ystävää ympäri maakunnan. Myös Elinvoimaa Joutsaan -hanke esittäytyi kävijöille. Mukana oli meillä oli pala Joutsaa, Haihatuksesta lainatun teoksen, Torvitaiteilijan, muodossa.
Osastomme sai huomiota erottautumalla sopivasti muista, niinkuin tarkoitus olikin.

Maaseutugaalassa palkittiin myös ansioituneita maaseudun kehittämishankkeita ja julkistettiin Keski-Suomen vuoden 2012 kylä, joka on Muurasjärvi. Alla olevasta videosta voi tutustua palkinnon saajiin. Onnittelut kaikille!


torstai 25. lokakuuta 2012

Keskustelua lähiruuasta

Tänään kokoontui joukko ruoan tuottajia, jalostajia, jakelijoita ja käyttäjiä keskustelemaan paikallisen tuotannon nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista.
Ehdottoman tärkeää oli se, että ihmiset saatiin kohtaamaan, vaihtamaan ideoita ja pohtimaan yhdessä. Myös tietoa vaihdettiin, löytyi ehkä joku uusi mahdollinen myyntikanava tai yhteistyön mahdollisuus.
Oli mahtavaa kuulla, että laadukkailla paikallisilla tuotteillamme on hyvä kysyntä! Markkinointi on yksi sellainen asia, jossa voimia voi ja kannattaa yhdistää. Uusien asiakassegmenttien tunnistaminen ja tavoittaminen luovat edellytyksiä kasvulle.
Suurempiakin haasteita on, kuten lihantuotannon säädös- ja pykäläviidakko. Sen ratkaisemiseen ei pelkkä tahto riitä, mutta asioihin tulee pyrkiä vaikuttamaan pitkäjänteisesti.
Lähiruokaporukan mielestä keskustelunavaus oli niin tarpeellinen, että sitä kannattaa jatkaa alueellisella työpajalla tammikuussa. Maakunnallinen Pro Ruoka -hanke kutsuu siis porukkaa uudemman kerran kokoon Joutsassa ensi vuoden alkupuolella.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Alueellisen vaikuttamisen mahdollisuudet

Kävin viime viikolla Voimistuvat kylät -tilaisuudessa Keuruulla, jossa kuultiin alustuksia maaseudusta ja kylien kehittämisestä monelta kantilta. Yksi kiinnostavimpia teemoja oli alueellisen vaikuttamisen mahdollisuudet kunnan kehittämisessä sekä kunnan ja kylien välinen yhteistyö.
Puheissa viitattiin useasti kuntalain pykälään 27, joka koskee kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Palattuani seminaarista, kaivoin tuon pykälän esiin. Tarkasti ottaen siellä sanotaan näin:
"Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
Valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa;
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa;
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua; sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä."

Elinvoimaa Joutsaan! -kehittämishankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on uudenlaisen aktiivisen ja vuorovaikutteisen toimintamallin kehittäminen kuntaorganisaation ja kylien välille. Sillä tavalla osaltaan vastataan myös 27 pykälän sisältöön.
Kyläryhmää kokeillaan parhaillaan. Mitä muuta se voisi mielestäsi olla?

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kulttuurien välisiä kohtaamisia

Eilen Joutsan kirjastossa vieraili toimittaja-kirjailija Roman Schatz puhumassa kulttuurien kohtaamisista. Suomessa 26 vuotta asunut Schatz puhui kulttuurien välisistä viestintäeroista vankalla käytännön kokemuksella, ja hänellä oli tarina jos toinenkin kerrottavanaan kuulijoilleen. Erinomainen tapa tutustua aiheeseen on lukea Schatzin vuonna 2005 kirjoittama kirja: Suomesta, rakkaudella. Suosittelen lämpimästi.




keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Syksyinen kurkistus Joutsaan

Syyskuun viimeisen lauantain retki Jyväskylästä Joutsaan toi bussilastillisen ihmisiä tutustumaan kuntaan. Päivään mahtui paljon nähtävää.

Aamu aloitettiin Rutalahden markkinoilta:







Markkinoiden jälkeen lounastettiin kotiseututalo Simolassa ja retkeiltiin kansallispuistossa.





Retkeilyn jälkeen käytiin vielä Röykkälän lammastilalla silittämässä lampaita ja hankkimassa villalankoja ja lammassäilykkeitä.







keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Yrittäjän päivä avattiin aamukahveilla

Joutsan torikahviossa kävi Yrittäjän päivän kunniaksi kahvittelemassa kuutisenkymmentä henkeä Elinvoimaa Joutsaan! -hankkeen ja Joutsan yrittäjien iloksi.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Yrittäjyyden ja uuden liiketoiminnan edistäminen

Olen viime viikkoina käynyt läpi pinon erilaisia raportteja Joutsan elinkeinojen kehittämiseen liittyen. Syynä tähän on ollut muodostaa kuvaa siitä, mitkä edellytykset Joutsalla on edistää uuden liiketoiminnan syntymistä ja parantaa olemassa olevan liiketoiminnan edellytyksiä. Olen peilannut niin kuntastrategiaa, menneen vuoden toimintakertomusta kuin tulevaisuuden näkymiä ja vertaillut niitä alueellisen kehittämisen malleihin. Olen myös pohtinut, mistä saataisiin niitä uusia avauksia, joita alueella jatkuvasti kaivattaisiin.

Tämä kaikki on liittynyt paitsi työhöni tässä elinvoimaa -hankkeessa, myös Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakouluun työstämäämme esseeseen, jossa pohditaan yrittäjyyden ja uuden liiketoiminnan edistämistä alueellisesta näkökulmasta. Kohdealueen valinta oli vapaavalintainen, ja kahden joutsalaisen oli perusteltua päätyä valitsemaan kohteeksi Joutsan kunta. Elinvoimaisuuden ylläpitäminen on Joutsassa erityisen tärkeää, sillä meidän ennustetaan olevan vuonna 2030 yksi Suomen ikääntyneimmistä kunnista. Uusien yritysten ja yrittäjien houkuttelu alueelle sekä olemassa olevan liiketoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen ovat siis elinehtoja.

Toteutimme esseetä varten myös Joutsan yrittäjäyhdistyksen hallitukselle kyselyn, jossa yrittäjät arvioivat toteutettua elinkeinopolitiikkaa omasta näkökulmastaan. Tulokset eivät ole kovin imartelevia, mutta kyselystä löytyy monta kohtaa, joihin voisi ja kannattaisi tarttua. Yhteistyön tiivistämiselle ja tehokkaammalle tiedottamiselle vaikuttaisi ainakin olevan tilausta, samoin kuin yhteiselle elinkeinopolitiikan suunnittelulle ja järjestelmälliselle yritysvaikutusten arvioinnille.

Keskiviikkona 5.9. vietetään valtakunnallista yrittäjän päivää. Elinvoimaa kehittämishanke viettää päivää yhdessä Joutsan yrittäjäyhdistyksen kanssa Joutsan torikahviossa aamukahvien merkeissä klo 9-10. Kanssamme kahvittelemaan ovat kaikki tervetulleita!

perjantai 17. elokuuta 2012

Ravintolapäivä ja mitä vielä

Sunnuntaina 19.8. vietetään taas ravintolapäivää. Ravintolapäivä on järjestäjien mukaan ruokakarnevaali, jona kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi. Konsepti on lähtöjään suomalainen, mutta se on kansainvälistynyt vauhdilla. Kaikki perustuu ihmisten aktiivisuuteen ja innostukseen kokeilla jotain uutta. Ravintolanpito ammattina vaatii vankkaa ammattitaitoa ja monenlaista osaamista, mutta karnevaalihengessä hauskoja teemaravintoloita voi kokeilla päivän ajan kuka vain.
Olen joka ravintolapäivä odottanut, että saisimmeko Joutsaan ensimmäisen pop-up ravintolan. Sunnuntaina oli tarkoitus luoda oma kahvila-ravintola päiväksi, mutta kyllä se kaatui taas muihin kiireisiin. Asiakkaaksi olisi niin paljon helpompi mennä..

Nämä teemalliset päivät ovat hyviä sysäyksiä myös siihen, että tulee kenties toteutettua sellaisia asioita, joita ei muulloin viitsi. Idea on, että tapahtumia markkinoidaan yhteisesti sosiaalisessa mediassa ja teemapäivien tavoittaessa yhä suuremman yleisön, voi niihin saada kävijöitä kauempaakin. Lauantaina 8.9. vietetään Siivouspäivää, jolloin tyhjennetään nurkat tarpeettomasta tavarasta ja laitetaan ne kiertoon kirppareilla. Joutsan Facebookissa toimiva aktiivinen kirppisryhmä voisi ehkä jalkautua kylälle tuolloin, innostaisiko?
Vaikka teemapäiviä markkinoidaankin usein kaupunkikulttuurin tuotteena, sopivat ne ihan yhtä hyvin maaseudullekin. Toki voisimme kehittää oman teemapäivän myös omista lähtökohdistamme. Joutsan pohjoisosista on tullut idea järjestää ensi keväälle koko kunnan kattava risusavotta -päivä. Mitäs jos mentäisiin heti valtakunnalliseksi ja vedettäisiin muutkin mukaan?

tiistai 7. elokuuta 2012

Joutsan kylien aktiivinen kesä

Kyläyhdistykset eri puolilla Joutsaa ovat tänäkin kesänä järjestäneet monenlaista kivaa kesätekemistä niin joutsalaisille kuin vapaa-ajanasukkaillekin.

Letkaliiterin tanssit Rutalahdessa ovat vetäneet tänä kesänä liiterin täyteen useasti. Alla muutamia kuvia heinätansseista, joissa tanssittiin Agentsien johdolla.

Uimaniemeläiset ovat pitäneet joka kesälauantai kesätoriaan, joka muuten jatkuu vielä elokuun ajan Hankaan erätalon pihapiirissä. Heinäkuun lopulla Uimaniemen väki kokosi ihmisiä perinteiseen yhteislauluiltaan Viherin vanhalle sillalle. Sieltäkin pari kuvaa alla.










lauantai 21. heinäkuuta 2012

Leivonmäen markkinatunnelmia

Leivonmäen markkinapäivänä aurinko vihdoin helli lomalaisia. Sateisen heinäkuun jäljiltä Peurasuolla kenttiä oli jouduttu jopa etukäteen kuivattelemaan, jotta suosählyn pelaaminen ei mennyt aivan uimiseksi.
Markkinatorilla esiintyi tangokuningas Tommi Soidinmäki, jota voi kuulla illalla lisää Letkaliiterin tansseissa.








torstai 12. heinäkuuta 2012

Kauko Röyhkä kirjallisuusillassa

Kesäisessä kirjallisuusillassa Joutsan kirjastolla oli 12.7. vieraana Kauko Röyhkä. Hän kertoi täydelle salille omasta urastaan kirjailijana ja muusikkona. Illan aluksi Röyhkä muisteli Joutsan Seudun lehtileikkeen myötä esiintymistään Joutorockissa 80-luvulla. Yleisöllä oli paljon kysymyksiä ja kysymyksiin saatiin myös vastauksia. Myös se asia sai vahvistuksen, että Kauko Röyhkä on kirjoittanut Etsijät -biisin keikkamatkalla Joutsassa vuonna 2001.
- Siellä se syntyi Aatossa ja Ellissä yhdeltä istumalta, kauniina kevättalven päivänä. Kävin ostamassa kirjakaupasta vihkon ja aloin kirjoittaa, Röyhkä kertoi.